Fiugen tiimin asiantuntijavahvistus Pauli Autto tuntee ravintola-alan haasteet

Kuten aiemmin jo kerroimme, olemme saaneet tiimiimme kesän aikana kolme uutta huippuasiantuntijaa. Tiedon ja osaamisen lisääntyessä voimme kehittää palvelutuotteitamme ja optimoida toimintaamme sekä Suomessa että ulkomailla.

Huippuvahvistuksemme Pauli Autto tuntee sekä ravintola- että IT-alan kuin omat taskunsa. Taskuihin onkin kertynyt monenlaista kokemusta aina restonomin hommista ravintolan tieto- ja myyntijärjestelmien kehittämiseen.

Miten ravintolaesimies päätyi IT-alan ja markkinoinnin pariin?

Pauli on kotoisin Lapista ja saanut Rovaniemellä hotelli- ja ravintolaesimiehen koulutuksen. 90-luvun loppupuolella elämä vei Helsinkiin ravintolapäällikön hommiin. Kaikkiaan ravintola-alan uraa kesti kymmenisen vuotta ja tänä aikana Pauli teki hommia aina tarjoilusta liiketoiminnan kehittämiseen sekä henkilöstöpalvelupuolella ravintolatyövoiman rekrytoinnin parissa.

Kiinnostus ravintolajärjestelmien kehittämiseen syttyi vuonna 1996 ja siksipä matka ravintola-alalla on kuljettanut Paulin lopulta IT-taloihin ja erilaisten järjestelmien äärelle. Pauli on ollut muun muassa mukana lanseeraamassa henkilöstöpalvelualustaa, sekä johtamassa sen markkinointikampanjaa, ja tämä rupeama johti Epica Awadrs -palkinnon nappaamiseen yhteistyössä Mainostoimisto Dynamon kanssa vuonna 2007.

Hauska knoppitieto Paulista on myös se, että vuonna 2016 hän kehitti yhdessä Helsingin Yliopiston kanssa aivan uuden elintarvikkeen, Bullet Mealin, joka niin ikään koppasi aikanaan omat palkintonsa. Bullet Meal oli tuhti, kovilla makroarvoilla kyllästetty patukka, joka sopi syötäväksi fyysisen rasituksen lomassa esimerkiksi varjoliidon ja tuntureilla vaeltelun aikana. Nykyisin tuote on päätynyt vielä astetta kovempaan sotilaskäyttöön. Idea kompaktista ateriasta sai alkunsa Paulin omasta, kiireen ja harrastusten siivittämästä elämästä.

Avainasemassa ravintoloiden etämyynnin edistäminen

Vaikka Pauli onkin ehtinyt olla monessa mukana, erityisesti häntä kiinnostavat ravintoloiden liiketoiminnan kehittäminen sekä markkinointi. Siinä missä kokemusta on käytännöstä ja järjestelmistä, myös somemarkkinointi on tuttua huttua.

”Työn kautta olen napannut matkaani monenmoista osaamista ja Fiugessa koen tämän kaiken yhdistyvän. Aiemmin olen ollut tekemisissä ravintolan myyntijärjestelmien kanssa ja nyt Fiugella pääsen katsomaan tilannetta kuljetuspuolen näkövinkkelistä.”

Kyse ei kuitenkaan ole vain ruokien kuljetuksesta, vaan pohjimmainen kysymys on se, miten tehdä ravintoloiden etämyynnistä kannattavampaa?

Fiuge on kunnostautunut juurikin ravintoloiden lämminruokakuljetusten parissa ja tarjoaa monia mielenkiintoisia ratkaisuja nostattamaan ravintoloiden etämyyntiä.

”Fiugelta saa periaatteessa koko paketin aina verkkokaupasta kuljetusratkaisuihin asti. Ravintoloiden kuitenkin tulisi nyt aktivoitua markkinoinnin suhteen. Oman markkinoinnin kautta myös kuluttajat saadaan toimimaan ravintolan omassa verkkokaupassa. ”

Rohkeasti ravintolan omalla brändillä

Kolmansien osapuolten alustaratkaisut ovat olleet pinnalla nyt hyvän aikaa, mutta myös niiden kannattamattomuus on huomattu monissa alan yrityksissä. Ravintolat hukkuvat näille alustoille helposti ja hetken kuluttua sinne katoavat myös asiakkaat.

”Ravintolasta tulee alustalla ikään kuin yksi kasvoton tuote muiden joukossa ja pian sekä ravintolan liikevaihto, että asiakaskunta lähtevät laskuun.”

Fiuge toimii alalla white label -mallilla, eli edistäen asiakasyritystensä omaa brändiä. Kaikki hoidetaan ravintolan omalla nimellä ja kasvoilla, ja asiakkaita kannustetaan tilaamaan ruokansa suoraan ravintolasta.

”Haasteellisia kysymyksiä tässä ovat muun muassa ravintolan motivointi oman myyntikanavansa myynnin edistämiseen, asiakkaiden ohjaaminen ravintolan omaan verkkokauppaan sekä aktivoiminen tilaamiseen.”

Paulilla on monta ässää hihassa yllä mainittujen haasteiden voittamiseen. Silmää vinkaten hän kuitenkin toteaa, että jutellaan niistä lisää myöhemmin.

Kysyttävää? Nappaa hihasta kiinni!

Yhteistyö Fiugen ja ravintoloiden välillä syvenee, ja Paulilla on tärkeä rooli tässä kuviossa.

”Olen Fiugella ikään kuin ravintoloiden tukihenkilö. Tuttu ja kokenut kaveri, joka tuntee alan ja ymmärtää sen haasteet. Tavoitteeni on auttaa ravintoloita tekemään etämyynnistä kannattavampaa.”

Kokemus markkinoinnista ja somemaailmasta tuo mukanaan myös tietynlaista varmuutta siitä, että keinoja etämyynnin tehostamiseen ilman valtavia kolmannen osapuolen alustamaksuja on mahdollista löytää.

”Fiuge hoitaa homman kotiin, eikä tässä tarvitse edes jännittää. Otetaan uudet systeemit haltuun yhdessä yksi haaste ja ratkaisu kerrallaan.”

Pauli on leppoisa ja helposti lähestyttävä tyyppi. Juuri sellainen henkilö, jota mielellään nappaa hihasta silloin, kun kaipaa tukea ja apua erilaisiin tilanteisiin.

Etsitkö ravintolallesi uusia etämyynti- ja kuljetusratkaisuja?

Ota yhteyttä ja mietitään porukalla, millä keinoin Fiugen ratkaisut sovitetaan juuri sinun ravintolasi tarpeisiin sopiviksi!

 

Pauli Autto
Verkkomyynnin Guru
0400 374 447
pauli.autto@fiuge.co

Samankaltaiset artikkelit